töistä palatessa

...aloin autoa ajaessani  itkeä. muistin äitini kasvot. masentuneet, katkerat, vihaiset, surulliset, hymyttömät kasvot, joita katselin vauvana, lapsena, nuorena, naisena. äidin kasvojen päälle nousivat Rakkaan sulkeutuneet, hymyttömät, poissaolevat, kärsivät kasvot. ymmärsin, miksi minun on mahdotonta enää katsella noita kasvoja. ne kasvot kertovat minulle että minä en tuo äidille/Rakkaalle iloa. äiti/Rakas ei nauti yhdessäolosta kanssani, ei halua avautua minulle eikä ottaa minua vastaan. on kanssani pakosta ja kääntyy pois heti kun voi. minun vauvansydämeni, lapsensydämeni, nuorensydämeni, naisensydämeni särkyy. yhä uudestaan ja uudestaan. 

minä olen rikki. minun Rakkaani on rikki. emme osaa auttaa ja parantaa toisiamme vaan väännämme puukkoja toistemme haavoissa. muistan kaikki ne kerrat kun olen nähnyt Rakkaan kasvoilla aidon ilon ja hymyn kun hän näkee minut. niitä kertoja ei ole montaa. kuitenkin hän sanoo rakastavansa minua ja on sanoissaan aito. tämä ristiriita repii minut hajalle. mene pois, tule lähelle.

Rakas jaksaa olla minun kanssani läsnä yhden lämpöisen ja läheisen illan. tiedän jo ollessamme, että seuraavana päivänä hän on taas poissa, painajaisissaan jotka eivät mene ohi herätessä,  muistoissa, jotka tuovat todellisina tähän päivään menneen väkivallan, heitteillejättämisen,  raiskaukset, kiusaamisen, epätoivon, vihan,  halun kuolla. ja kaikki tämä hyvin toimeentulevassa, pidetyssä, arvostetussa pikkukaupunkilaisperheessä. josta kukaan ei uskoisi.

jäljet ulottuvat yli neljänkymmenen vuoden päähän. minä osaltani maksan nyt laskua silloisista kieroutuneista aikuisten leikeistä. eikä Rakas taida toipua koskaan.

hyvää uutta vuotta!

totesin mennyttä vuotta miettiessäni että yhtä muutosta ja muuttamista oli koko vuosi ja kyllä se sinkeälle välillä veti. onpahan selvitty tuostakin. jospa alkaneen vuoden saisi elää vähän vähemmällä stressillä.

illalla vuoden vaihtumista odotellessa jaoimme Yhteisön väen kanssa varsinaisen rautaisannoksen eväitä tulevalle vuodelle. takkaan heitimme paperille kirjoittamamme asiat joista halusimme luopua. sitten saimme itsellemme voimaeläimet. sen jälkeen otimme itsellemme enkelikorttien välityksellä vuoden teeman ja vuoden haasteen, sekä oman enkelin. lopuksi vielä riimut.

tuleen heitin ja tuhkaksi paloi pelko, rakkaudettomuus ja epäusko. voimaeläimekseni sain opossumin! en edes muistanut millainen eläin se on, mutta se symboloi suunnan muutosta, strategisuutta ja harhauttamista. jälkimmäistä jäin kovasti pohtimaan mitä se voi kohdallani tarkoittaa. vuoden teemani on anteeksianto. eipä olisi voinut napimpaan osua! luopuminen vanhasta tuskasta, vihasta, syyllisyydestä, kaunasta. pyyteetön rakkaus, keveys ja lämpö. vaikeiden ihmisten kohtaaminen tärkeimpinä opettajina. anteeksi antaminen itselle ja muille, mistä seuraa vapaus.

ja kun salaa mielessäni tämän kortin jälkeen napisin, että tätä samaa työmaatahan tämä on edelleen jonka kimpussa olen koettanut uurastaa jo vaikka kuinka kauan, napsahti vuoden haasteeksi YLTÄKYLLÄISYYS. niinpä; luovu köyhyydestäsi ja ota vastaan kaikki se, mitä maailmankaikkeus tarjoaa!

omaksi enkelikseni tuli ohjauksen enkeli Gabriel, joka auttaa ymmärtämään elämäni suunnitelman. riimuksi eihwaz, joka kehottaa kärsivällisyyteen uuden elämän alkuun kuuluvien harmien ja vaikeuksien kanssa.

voisiko uutta vuotta paremmin eväin aloittaa!