Ajoin Kainuusta palailtuani ja Kultakutrin luona yövyttyäni aamupalalle Yhteisöön. Tuntui kuin olisin ollut poissa ikuisuuden runsaan viikon sijasta. Tunnustelin, tuntuuko minusta siltä kuin olisin palannut kotiin? Joo-o, kyllä niin voi sanoa!
Aamupalan ja kuulumistenvaihdon jälkeen listimään sipulia ja valkosipulia, nostamaan lantut ja opettelemaan pitkästä aikaa traktorilla ajamista ja kauhakuormaajan käyttöä. Voi miten se on kivaa, joskaan voimat ja 157senttisen ulottuvuudet ei vanhan Zetorin kanssa aina ihan tahdo riittää. Mitenkähän kauan siitä on kun olen viimeksi ollut traktorin ratissa? Yli 15 vuotta ainakin.
Luin Kainuussa ollessani Paula Salomaan kirjan Narsisimin tiedostaminen, toipumisopas narsistille ja uhrille. Kyllä kolahti. Yleisessä keskustelussahan on ensin Iso Paha Narsisti ja sitten viaton uhri, narsisti ei koskaan parane ja uhrin on viisainta juosta. Eihän todellisuus tietenkään näin yksioikoinen ole. Salomaan mukaan sekä narsisti että uhri ovat kokeneet lapsuudessaan samanlaisen henkisen hylätyksitulemisen ja kaltoinkohtelun, mutta se ilmenee heissä vastakkaisilla tavoilla. Jossain suhteessa narsistista voi tulla uhri tai toisinpäin, tai osat voivat vaihtua saman suhteen sisällä. Salomaa puhuu lujuus-lempeys-käsiteparista; narsisti on kadottanut lempeytensä ja uhri lujuutensa. Mutta mikä parasta: molemmat voivat toipua ja tervehtyä kohti tervettä narsismia, narsisti löytää lempeytensä ja uhri lujuutensa. Tietysti narsismia ja uhriutta on monenasteista ja oleellista toipumisen mahdollistamiseksi on se että henkilö kykenee tunnistamaan tilansa ja hänellä on motivaatiota toipumiseen. Salomaa antaa myös yksinkertaisia vinkkejä tietoisuustaitojen harjottelemiseen. Harjoitukset ovat yksinkertaisia, mutta niiden sinnikäs saattaminen osaksi jokapäiväistä elämää ei taida sitä olla...
Oli hieman hämmentävää olla tuolla "ulkopuolisessa" maailmassa tämän lintukodossa oleskelun jälkeen. Ihmisten stressaantumisen aste ei tuntunut hyvältä, alkaen omista lapsista. Ne ei oikein osaa pysähtyä vaikka ovat usein tyytymättömiä hektiseen elämänmenoonsa. Samoin perheelliset työssäkäyvät ystäväni. Otin yhteyttä Auraan ja Minniin, joita molempia olen tavannut viimeksi toukokuussa. Molemmat olivat sairaslomalla, sen takia toinen ehti tavata minua puolentoista tunnin ajan, mutta toinen oli liian kiireinen tapaamiseen jopa sairaslomallaan! Tämän takia koin olevani niin kovin yksinäinen viimeiset ajat Savossa asuessani. Minulla oli siellä jokunen hyväkin ystävä, mutta ehdimme tavata vain muutaman kerran vuodessa. Täällä minulla on ihmisiä joita tapaan päivän mittaan monta kertaa monenlaisissa askareissa ja yhteisillä aterioilla, ja ne on täällä vielä huomennakin, jolloin taas tapaan niitä monelaisissa askareissa ja yhteisillä aterioilla. Eikä yhdessäolon tarvitse olla mitään ihmeellistä, koska tarvittaessa uuteen yhdessäoloon on kyllä mahdollisuus. Voi vaikka istua hämärässä aamiaispöydässä puhumatta mitään. En vaihtaisi yksinäiseen koppielämään enkä enää ehkä edes ydinperhe-elämään.
Rakkaan kanssa käytiin läpi sitä mitä oikein on tämän sulan aikana tapahtunut. Tajusin, että pelolla on suhteessamme liian suuri osuus, ja pelko karkottaa rakkauden. Haluan omalta osaltani sanoutua irti pelosta. Siihen tarvitsen yksinäistä rauhottumisen aikaa. Sovimme parin viikon yhteydenpidottomasta ajasta. Haluan tunnustella mitä tunteita se minussa herättää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti