Illalla meillä oli afrotanssikurssi, olin mukana ekaa kertaa. Kokemus oli toisaalta energisoiva ja hauska, kouluttaja oli reipas ja taitava ja tehokas, mutta eteni aivan liian nopeasti ensikertalais(t)en kannalta. En siis osannut. Julkisesti paljastin kömpelyyteni, rytmitajuni ja koordinaationi heiveröisyyden. Olin jännittänyt tunnille menoa etukäteen mutta onnistunut rentouttamaan mieleni ja päästämään irti pelosta. Olin tunnilla ja tunnin jälkeenkin hyvillä mielin enkä välittänyt siitä etten osannut; ei osannut moni muukaan. Oli hyvä olo.
Yöllä kello kolme herään syvään häpeään.
Niin syvällä ja tiukassa se minussa kuitenkin on.
Etten osaa, etten ole hyvä missään.
Aina vaan olen räpeltänyt vähän sitä ja vähän tätä enkä tähän ikään asti ole kehittynyt hyväksi missään.
Huoh.
Onneksi nukahdin enkä ollut enää aamulla häpeissäni.
-----
Päivä olikin yllättävä ja koskettava.
Yhden asukkaamme koira jouduttiin yllättäen lopettamaan. Se oli hyvä koira. Vaikken ehtinyt tuntea sitä pitkään, pidin siitä vilpittömästi. Surimme lounaalla koiraa yhdessä. Huomenna etsimme sille hautapaikan.
Lounaan jälkeen saimme kuulla, että yhteisömme toisellekin pariskunnalle on tulossa vauva! Iloitsimme uutista yhdessä raparperipiirakan ja jäätelön voimin. Siis ihan huippua, yhteisöömme syntyy KAKSI vauvaa! Kun on omat lapset tehty ja lapsenlapsia ei (ehkä?) ole hetikohta tulossa, on uskomattoman onnellista että saan olla tässä mukana.
Konkretisoitui todella että kaikki mitä yhteisömme jäsenille tapahtuu, tapahtuu jokaiselle meistä ja koskettaa meitä kaikkia.
Hieno tunne.
5 kommenttia:
Paras kohta oli se että vaikka syyttäjä yöllä elämöi, aamulla se oli taas häipynyt.
Muuten edelliseen postaukseesi, olen harvinaisen samaa mieltä tästä paha narsisti - viaton uhri -kuviosta. Ei se totta vieköön ole niin mustavalkoista!
räpeltäminen kuvaa hyvin myös omia kokemuksiani monissakin asioissa :-)
Kiitos Liisa ja Viliina!
Sydäntä lämmittävää saada joskus kommentointiakin...on siellä kuitenkin joku enkä huutele ihan yksikseni :-)
Minulla on tuo sama kirja varauksessa kirjastosta, saan sen viimeistään ensi viikolla. Odotan sitä innolla. Äitini on narsisti, joten uhrikäyttäytyminen on minulla selkärangassa. Haluan saada muutoksia asiaan. Niin helposti unohdan itseni ja alan sopeuttaa ajatuksiani ja elämääni muiden elämään.
Hienoa että olet löytänyt yhteisön. Itselleni tuollainen asumismuoto tuntuisi vaikealta.
Yhteisö on ollut minulle monen ns. kodittoman vuoden ja moneen suuntaan repivän ja alati muuttuvan elämäntilanteen jälkeen uskomaton kokemus. Kuulua rauhassa ja hyväksyttynä sellaisena kuin on isoon omalaatuiseen perheeseen ja tehdä mielkästä työtä sen hyväksi. Meillä saa olla kaikessa rauhassa yksin silloin kun siltä tuntuu ja turjottaa sisäänpäinkääntyneenä hiljaa ruokapöydässä jos siltä tuntuu, mutta jos haluaa seuraa, sitä löytyy aina, ja mukavaa sellaista löytyykin.
Kolmen lapsen ja epälukuisen lasten kavereiden virran pyöriteltävänä parikymmentä vuotta oltuani olisikin ollut sietämätöntä joutua yksin kaupunkiyksiöön tai vaikka kaksioonkin. Mummonmökki oli unelmissa pitkään, mutta pakko oli myöntää realismi eli että yksinäisyys ja talven pimeys olisi ollut minun helposti masentuvalle ja eristäytymään pyrkivälle mielelleni liikaa.
- Muistettava on toki että elän nyt yhteisöni kanssa vielä aivan ruusunpunaista kuherruskuukausiaikaa...
Lähetä kommentti