jumittaa

Sisällä on niin paljon tunteita ja ajatuksia etten saa niistä otetta. Eivät mahdu tulemaan ulos. Niinpä lamaannun ja vajoan "kaikki on turhaa ja mitä missään on järkeä"-olotilaan. Olo tuntuu ahdistuksena vatsassa, rinnassa ja kurkussa.

Rakas oli ollut eilenillalla kahdeksasta puoli kahteentoista ortotodoksisessa yöpalveluksessa. Voi miten minäkin kaipaan kirkkoon. Mutta en jaksa lähteä ajamaan sataa kilometriä, varsinkin kun tänään pitäisi pakata kahden tai ehkä jopa kolmen viikon tavarat, ja kun huomenna lähden, ajamista riittää. Kainuusta Savoon, Savosta Keski-Suomeen viemään Kultakutrin tavaroita, takaisin Savoon, ellei sitten heitetä Tampereen Ikea-keikkaa vielä siihen väliin, Savosta Helsinkiin Pojan luo Pirkkalan lentokentän kautta, koska lupasin viedä tosi vähillä rahoilla matkustavan työttömän ystävättäreni lentokentälle kun hän lähtee tyttärensä luo Espanjaan. Helsingistä taas Savoon tekemään Typykän muuttoa ja ihmettelemään mihin omat tavarat laitetaan. Jos hyvin käy (tai huonosti, mistä sen tietää) niin tulee kutsu työhaastatteluun Keski-Suomeen, minne singahdan vielä ennekuin palaan takaisin Kainuuseen perinnönjakoon sisarusteni kanssa. Huuh. Pelottaa miten pahasti pimahdan tuossa karusellissa.

Helsinkiin Pojan luo kuitenkin haluan mennä koska en ole hänen luonaan vielä käynyt vaikka hän on asunut siellä jo vuoden alusta asti. Kaiken lisäksi hän saa minulle vapaalippuja Korjaamon Stage-teatterifestivaaliin enkä voi semmoista ihanuutta jättää väliin!

Tätä rakkaussuhdetta tietenkin mietin ja olen aika hukassa sen kanssa. Mitä pidempään Rakkaan kanssa olen, sitä vähemmän häntä tunnen. Kai se niin on muutoinkin; mitä enemmän toista oppii tuntemaan, sitä enemmän myös huomaa miten vähän toista tuntee. Rakkaalla on kuitenkin lisänä tuon sairauden tuoma tuntemattomuus, osapersoonat, joista hän nyt vasta itsekin alkaa päästä selville. En tiedä mikä on "oikeaa" Rakasta, ja toisaalta kaikki ne persoonat ovat häntä.

Pahimmalta minusta on koko ajan tuntunut se, että hän haluaa pitää oman elämänsä kotikaupungissaan hyvin erillään minusta. Käyn hänen luonaan hyvin harvoin ja tunnen hyvin pinnallisesti hänen ihmisiään siellä. Hän ei kestä ketään kotonaan, ei edes minua, tai ehkä nimenomaan ei juuri minua; tosin ei hän ketään muutakaan sinne päästä. Kotona oleminen on ollut hänelle sairaudesta johtuen vaikeampaa kuin minun luonani oleminen, ja vasta nyt, puolentoista vuoden traumaterapian jälkeen, hän alkaa osata olla kotonaan olematta koko ajan pelosta jäykkänä. Ja vasta nyt hän alkaa jollain lailla ymmärtää, miltä minusta on tuntunut se, ettei hän halua jakaa arkielämäänsä minun kanssani. Olen tulkinnut sen sitoutumisen välttelynä ja että hän haluaa kotikaupungissaan pitää yllä sinkun imagoa. Ilmeisesti siitä ei kuitenkaan ainakaan tietoisella tasolla ole kysymys.

Rakas on siis erittäin vakavasti traumatisoitunut ihminen joka samaan aikaan on myös erittäin monipuolisesti sivistynyt, älykäs, herkkä, sosiaalisesti taitava, osallistuva ja mukava mies. Absurdia on, että kun terapia etenee, vointi jossain mielessä vain huononee. Nuorempana defenssit ovat toimineet ja pitäneet hänet koossa, enää sitä tietä ei voi jatkaa. Minä olen luvannut olla tässä mukana, mutta en tiedä miten jaksan ilman tukea.
Viime talvena kävin itsemaksaen hyvällä yksityisellä  terapeutilla, mutta vuorottelukorvauksella ei terapiamaksuja maksella ja sitä paitsi en edes tiedä missä oikein sijaitsen! Julkisen puolen kautta on mahdotonta saada terapeuttia joka oikeesti jotain tästä problematiikasta ymmärtäisi.

Pelottaa ettei Rakas toivu. Olen tänä kesänä tavannut monien vuosien jälkeen lasteni isän lapsuudenystävän josta tuli aikoinaan minunkin ystäväni. Hän on sairastanut pitkään kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja on eläkkeellä sen takia. Oli  surullista nähdä miten kapeksi elämänpiiri oli kutistunut ja miten tiukasti hyvinvointi ja toimintakyky riippuu siitä että kaikki sujuu omien rutiinien mukaan tutusti ja turvallisesti. Kun muistaa sen nuoren lahjakkaan elämänhalua ja yrittämistä täynnä olevan miehen jonka joskus tunsin.

Kiitos, kyllä kirjoittaminen taas helpotti hieman.