Parin päivän reissu kaupunkiin auttamaan Typykkää asunnon etsimisessä. Seitsemässä näytössä käytiin. Parinkymmenen neliön kopeista saa maksaa reippaasti yli 400e/kk plus vesimaksu, lisäksi 1-2 kk takuuvuokra ja välityspalkkio. Järjetöntä rahastusta. Opiskelija-asuntosäätiö ei tarjoa mitään jo kaupungissa asuvalle lukiolaiselle.
Kaiken lisäksi asunnon tulisi olla sellainen että 1-3 perheenjäsentä mahtuisi joskuskäymään ja yöpymään siellä Savon tukikohdassa.
Onneksi Typykällä on vielä jonkin verran isänperintöä jäljellä. Muutoin olisimme todella liemessä. Kiitokset vaan sinne tuonpuoleisiin!
Muutamaan asuntoon Typy teki hakemuksen. Saa nähdä tärppääkö.
Oli itkettävän haikeaa jakaa ja pakata ja heittää pois tavaroita joita on perheenä käytetty kolmattakymmentä vuotta. Miten nopeasti ne lapset kasvaakaan, on tuttu mutta niin tosi klise. Siinä pahimmassa huiskeessa kun elää, luulee jotenkin sen kestävän aina vaan. Jonakin päivänä se sitten onkin ohi.
Mutta ihanaa on nähdä miten nuoret jaksaa olla innostuneita ja suunnitella elämäänsä ja miten kivaa elämää ne elää kavereineen, sellaista mitä itsekin olisi aikoinaan halunnut muttei voinut.
Entä minä nyt?!
Uskaltaisko lähteä viikonloppuna djembe-maratoniin muutaman kymmenen kilometrin päähän? Yhden kerran eläissäni olen djembe-rumpua livenä kuullut ja rummuttanut.
Uskaltaisko alkaa suunnitella matkaa jonnekin lämpimään nuoriso-osaston kanssa joulunseutuna? Minullakin on vähän isänperintöä, ja kun mummonmökkiä Rakkaan kanssa ei nyt sitten hankitakaan, voisin käyttää rahat yhteiseksi iloksi.
Ihanaa oli tulla korven rauhaan kaupungin jälkeen. En pysty nukkumaan kaupungissa ilman lääkkeitä, täällä en tarvitse niitä lainkaan. Ei musta ole palaamaan normaaliin elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti