Kaisa soitti Yhteisöstä ja kysyi mitä huonekaluja haluan omaan huoneeseeni kun syyskuun puolessavälissä tulen. Puhelun jälkeen olin jotenkin aivan äimistynyt. Herranen aika: minulla on paikka jonne mua odotetaan ja siellä oma huone jonka saan sisustaa niinkuin haluan! Samalla tajusin etten ole ajatellut lainkaan mitä tavaroita itse tarvitsen nyt purettavasta kodista ja olen turhaan pakannut varastoon meneviin sellaista mitä voin käyttää Yhteisössä omaksi ilokseni ja viihtyvyydekseni. Olen täy-sin unohtanut itseni ja oman elämäni ja huolehtinut vain siitä mitä lapset tarvii ja kenelle mitäkin. Voi hyvä tavaton...ei ihme että voin huonosti ja haluaisin mieluummin kuolla kuin elää!
Muutoinkin tämä päivä oli ihana. Menin Uspenskiin liturgiaan aamuisesta päänsärystä huolimatta ja ovella törmäsin Mikaeliin, joka on suuresti arvostamani ihminen ja työpaikkani pitkäaikainen kouluttaja. Viime kesänä törmäsimme Polvijärven kirkossa, missä sattumoisin olimme Rakkaan kanssa. Mikaelin näkemisestä tulee aina niin hyvä mieli. Hän on kuin hyvä haltijani joka pelkällä läsnäolollaan auttaa.
Kirkossa oli myös Anna, Rakkaan vanha ystävä, johon minäkin viime kesänä tutustuin ja ihastuin heti. Emme ole tavanneet kuin tuon yhden kerran, mutta jälleennäkeminen oli sydämellinen ja molemmille suuri ilahtumus. Menimme kirkkokahveille joka olikin runsas ateria. Voi kuinka tulivatkin ruokituksi sekä henki, mieli että ruumis!
Sitten Pojan kanssa syömään (tällä kertaa söin vain jälkiruuan!) ja teatteriin. Tämä Paratiisi teatteri Takomossa oli ensimmäinen keskinkertainen esitys tällä reissulla. Tarina oli kiintoisa mutta toteutus vähän harrastelijateatterimainen sanan huonommassa merkityksessä. Lähdin väliajalla poikkeen. Tänä iltana olisi vielä Vanha mies tanssii, jos vain jaksan mennä.
Onhan tämä viikonloppu ollut tervetullut irtiotto kotipuolen kaaoksesta. Kyllä kulttuurilla on tervehdyttävä vaikutuksensa.
Olen elänyt lyhyen ajan kuluessa muutaman päivän tällaisissa ääripäissä: 230 ihmisen kylässä Jäämeren rannalla ja pääkaupunkimme keskustassa. Erittäin kiinnostavia paikkoja molemmat mutta ei tarvitse kauan miettiä kumman valitsisin asuinpaikakseni jos valita pitäisi! Kesäinen Helsinki on ihana, mutta äänimaailma ja hektinen tunnelma uuvuttavat minut nopeasti. Seka Pojan että Annan kanssa keskustellessa piirtyi esiin kuva kaupungista jossa jokainen on pakotettu laittamaan itsensä ja oman selviytymisensä etusijalle, jossa on helpointa vastata "hyvää kuuluu" koska kysyjä ei todellisuudessa halua kuulla mitä kuuluu, jossa se joka kertoo että menee huonosti, ei ole enää täydestä otettava ihminen, jossa apua lähimmäisiltään on vaikea saada. Tämä yllätti minut. Ero pikkukaupunkeihin jotka tunnen, on suurempi kuin olin luullut.
Huomenna sitten takaisin sinne pikkukaupungin kaaokseen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti