...vaikkei vieläkään ihan kokonaan. vielä on maanantaina tehtävä yksi keikka kaatopaikalle ja viimeisteltävä siivoukset.
huomenna en tee yhtään mitään! onneksi on tämä Espanjassa olevan ystävättären tyhjä asunto missä olla.
on se kumma: miten tavaraa voi aina vaan riittää vaikka kaksi tytärtä on jo vieneet siitä sumasta kaiken elämiseensä tarvittavan, olen tehnyt jo useamman keikan kaatopaikalle ja kirpparille, paketoinut omia tavaroitani viisi siirtolavallista varastoon ja aina vaan sitä on ...
en muuta enää ikinä.
olen niin väsynyt etten enää edes ymmärrä miten väsynyt olen.
Minulla oli eilen syntymäpäivä.
Rakkaallakin oli.
(kun aikoinaan tutustuimme, minun piti näyttää hänelle henkilöllisyystodistukseni kun hän ei mitenkään voinut uskoa että hänen ihastuksellaan oli sama syntymäpäivä kuin hänellä itsellään!)
Rakkaan piti tulla tänne. Ei tullut.
Olin vihainen ja pettynyt ja surullinen.
Tänään sain häneltä kaksi meiliä jotka saivat minut ymmärtämään että hänessä tapahtuu nyt jotain, lujaa, ja miksi hän ei kyennyt tulemaan.
Ensimmäistä kertaa hän kertoi minulle kuka häntä hyväksikäytti pienenä poikana.
Ensimmäistä kertaa hän myös tuntui olevan valmis opettelemaan yhdessä kanssani toisenlaisia tapoja toimia tietyissä kriisitilanteissamme.
Tuntuu varovaisen hyvältä ja pikkuisen toiveikkaalta.
Ensi viikolla työhaastatteluun Keski-Suomeen.
Mitähän siitäkin tulee...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti