Olin aivan pökertynyt työhaastattelusta tultuani. Luvattiin yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista. Terapiakoulutusta tarjolla, jota en nykyisessä työssäni saisi vaikka verta itkisin. Pieni tiivis työyhteisö, ei siis yksinäistä irrallista pakertamista kuten nykyisessä. Työhuone järvinäköaloin. Nykyinen palkka tottakai ja palkkatoivomuksen saa esittää. Ylilääkäri ja osastonhoitaja vaikuttivat ihan ihmisiltä. Eikä sekään haittaa että tulisin vasta vuodenvaihteessa vuorotteluvapaan loputtua.
Pikkupaikkakunnalle vain kaksi hakijaa joten 50% mahdollisuus tulla valituksi.
Jos mut valitaan, se on kyllä tarjous josta ei voi kieltäytyä.
Olisi toisaalta helpotus, jos ei valittaisi.
Pelottaa onko musta siihen?! Se on vaativa työ. Ja jos työnantaja kustantaa suuren osan terapiakoulutuksesta, se vaatii myös sitoutumista työpaikkaan. Jos uuvahdankin taas enkä täytä odotuksia.
Asettuminen Keski-Suomeen tarkoittaisi sitä että tapaamiset Rakkaan kanssa olisivat pysyvästi harvinaisia. Hänellä ei ole varaa matkustaa toiselle puolelle Suomea enkä minä jaksa matkustaa viikonloppuna jos teen täyttä työviikkoa. Surettaa. Mun toive oli asettua Pohjois-Karjalaan, mutta elämä näyttääkin veivaavan mut Keski-Suomeen.
Vaikka eihän tuota vielä tiijjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti