Yhteisössä

Eilen se loppui, muuttaminen. Viimeiset tavarat kaatopaikalle, viimeiset tavarat talteen ja viimeisen kerran ovi lukkoon.

Kaupungilla tunsin olevani jo kuin vieraassa paikassa. Typykkä bongasi minut torilla matkalla kouluun ja juoksi perässäni huutaen "äiti!" Aina ennen olen automaattisesti reagoinut kun joku missä tahansa millä äänellä tahansa huutaa "äiti", mutta nyt oli jotenkin semmoinen asenne että ei koske minua enää, enkä tajunnut että se todellakin oli oma lapsi, ennenkuin Typykkä sai minut kiinni. Huh-huh. Ihan noin totaalisesti ei nyt sentään tarttis irtautua rooleistaan.

Käytiin Typykän kanssa torikahveilla kauniissa syyssäässä ja juteltiin niitä näitä. Oli ihanaa. Minulla on niin ihanat, viisaat, viehättävät, älykkäät, kauniit ja lahjakkaat lapset että sydän pakahtuu.

Sitten ajoin Yhteisöön. Meneillään on kansainvälinen työleiri ja talo täynnä väkeä. Tuntui siitä huolimatta kotoisalta vaikka en tuntenut puoliakaan ruokapöydässä istuneista. Tuttu djemberummun töminä kuului väentuvasta lämpimään iltaan. Etsin sänkyä ym. tarpeellista huoneeseeni ja matkalla tapasin tuttuja joiden kanssa piti jäädä juttelemaan. Siivoamista, tavaroiden kantamista huoneeseen, sisustamisen suunnittelua. Hämärissa kävelin rantasaunalle ja hiillosta oli kiukaan alla vielä sen verran että sain tulet syttymään helposti. Kynttilöitäkin löytyi. Saunoin kaikessa rauhassa ja kävin uimassa. Yksinäinen joutsen lensi yli haikeasti.
Kaikki minussa vastaa myönteisesti tälle paikalle ja alan rauhottua. Vaikka pinnan alla edelleen monet ristiriitaiset yllykkeet ja mielenliikkeet repii minua eri suuntiin ja aiheuttaa levottomuutta ja ahdistusta.

Ainoa asia joka täällä epäilyttää on tuttu kiusa, sisäilma. Asun kivitalon ylimmässä, kolmannessa kerroksessa. Kivitalon kellarikerros on aivan kauhea sisäilmaltaan, siellä en pysty kuin käymään. Ekassa kerroksessakin joissain kohdin haisee ihan selvä home. Kolmannessa on paras ilmanlaatu, mutta ei kovin hyvä täälläkään. En tiedä miten mun käy. En millään haluaisi että täällä oleminen kaatuu siihen että terveys ei kestä.
Toinen seikka mikä ehkä aiheuttaa ilmanlaadun huononemista mun huoneessa on vanhat kauniit sohva ja nojatuoli. Pitää ainakin imuroida ne tänään huolella ja tunnustella auttaako se asiaa.

Illalla kuulin että Yhteistalon, uusimman rakennuksen joka on rakennettu varmaan 70-80-luvulla, koneellinen ilmanvaihto on kustannussyistä pysäytetty kokonaan. Herranen aika. Jos talo on rakennettu toimimaan koneellisella ilmanvaihdolla, se ei toimi jos ilmanvaihto pysäytetään. Eihän siellä silloin vaihdu mikään, vai riittääkö se että tuuletetaan ikkuna avaamalla? Rakenteissa on muovit ja vesihöyry tiivistyy sinne vedeksi ja aiheuttaa ties mitä. En tiedä onko tämä hätävarjelun liiottelua ja pirujen maalaamista seinille, mutta varovaiseksi tässä on altistuksen myötä tullut. Tuon perusteella en kyllä Yhteistaloonkaan menisi asumaan.

Rakas on saanut punaisesta langasta kiinni ja oivaltelee isoja asioita niin itsestään kuin meidän suhteestammekin. On kauhean ikävissään ja varaamassa ensi viikoksi meille Metsähallituksen mökkiä kolmeksi yöksi. Osti myös joulukuuksi meille liput Sielun veljien klubikeikalle. Pääsen minäkin näkemään kulttibändin. Minähän aloin kuuntelemaan Ismo Alankoa tarkemmin vasta Säätiön aikoihin enkä Sielun Veljien aikaan vielä ollut päässyt ollenkaan keikoilla käymisen makuun lähinnä lehmänlypsyn ja kainuulaisten  pitkien etäisyyksien ja autottomuuden ja rahattomuuden ja minkä ties takia. Rakkaalle taas Siekkarit on merkinnyt ja merkitsee todella paljon ja hän haluaa ehdottomasti jakaa jälleennäkemisen kanssani. Mikä liikuttaa minua.

Minä en ole ikävissäni. Olen näiden runsaan kahden vuoden aikana niin paljon turhaan  ikävöinyt ja halunnut häntä ja liian usein tullut torjutuksi ja pettynyt, että tunteet ovat vähitellen kuihtuneet. En tiedä vieläkö ne elolle selviää. En tiedä tulevatko Rakkaan oivallukset ja hidas toipuminen minun kannaltani liian myöhään.Toivon että ei, mutta  en tiedä.

Nyt aamupalalle ja uuteen päivään.