Illankähmään meni ennekuin selvisi mistä kiikastaa. Aloin joistain Isonsiskon (isolla kirjaimella!) kommenteista oivaltaa, että se on kokenut minun taholta samaa kuin minä sen taholta: pomottamista ja ylikävelemistä. Vaikken voinut ymmärtää miksi, sanoin olevani pahoillani siitä että hän on joutunut kokemaan niin, ja siitä vyyhti purkautui rakentavaan keskusteluun ja toivon mukaan molemminpuoliseen parempaan ymmärrykseen. Kumpikaan emme halua mennä siihen perinteiseen perintöriitelyyn jonka seurauksena turjotetaan vihassa vuosikymmeniä ja sitten hautajaisissa kadutaan ja itketään.
Huuh. Jospa huomenna jaksais vaikka mennä puolukkaan näiltä ihmissuhdesetvinnöiltä.
Ulkona on upea utuinen kuutamo.
4 kommenttia:
Onnittelut tästä! Aina kun jotain tällaista tapahtuu, niin sen oikein tuntee kuinka ihminen kasvaa itseään isommaksi. Kun ylittää ne päällimmäiset ja etummaiset harmitukset ja saa toisen näkökulman, niin siitä yleensä hyötyvät kaikki.
Itse elän sellaisen perintöriidan kourissa, johon ei näin sopuisaa ratkaisua luultavasti ole näkyvissä. Sitäkin enemmän osaan arvostaa teidän saavutustanne!
Kiitos noista sanoista!
Kyllä mä kuitenkin saan parannella aristavaa kohtaa itsessäni vielä jonkin aikaa tämän välienselvittelyn jälkeen.
Kun tuntuu siltä niinkuin kyse olisi siitä ettei toinen voi sallia minulle jotain hyvää, vaikkei siitä itselle ole mitään haittaakaan, vain siksi, ettei itse saa määrätä ja sanoa viimeistä sanaa siitä, miten täällä ollaan ja eletään.
Mietin sitäkin että luiskahdinko täällä mitäänosaamattoman pikkusiskon rooliin jota torutaan. En oikeesti muista sellaista kohtelua isojensiskojeni taholta, minulla on heistä vain hyviä muistoja kun taas vanhemmista vain huonoja. Isot sisarukset siis ovat oikeasti olleet minun emotionaalisia vanhempiani. Täällä liikkuu vaarallisia ja arvaamattomia pohjavirtoja joista vain osin olen tietoinen.
Nuo pohjavirrat todella ovat arvaamattomia. Sellainen on meilläkin pulpahtanut esiin, oltuaan aika menestyksellisesti piilossa melkein 50 vuotta. Ja nyt sen kanssa ollaa helisemässä.
ohhoh!
taitaa olla että meillä selvittiin säikähdyksellä. isosisko lähtiessäänkin vielä kiitteli siitä että otin asioita puheeksi, se kun ei ole helppoa.
Lähetä kommentti