pohjoisessa

Ystäväpariskunta Hempan ja Jompan kanssa tein viiden päivän  reissun pohjoiseen. Luostolta käsin tehtiin retki Pykeijaan Jäämeren rannalle. Hieno pikku kylä jossa kiskotaan sikakalliita hintoja! Sopuleita oli enemmän kuin 40 vuoteen ja mustikoita vähemmän kuin 40 vuoteen. Liekkö niillä yhteys.
Pykeijan ympärillä oli hienoa patikoida pitkin varvukkoisia nummia (vai mitä ne on?) ja vuoria. Ihan mahtavaa! Kyllä tuo pohjoinen kiehtoo. Matka vain on niin pitkä. Kainuustahan ei Lappiin kannattaisi maisemien takia lähteä lainkaan ellei aja samontein ihan ylös käsivarteen tai päälaelle ja sieltä Norjan puolelle. Miten se onkin niin että Norjalle on annettu kaikki se sydämenpysäyttävä jylhä kauneus ja Suomella on vaan enimmäkseen ankeaa rääseikköä!

Hirveää järjetöntä autolla ajamista sinänsä. Mutta ystävien kanssa oli hyvä olla pitkästä aikaa.

Matkan varrella Hemppa ja Jomppa riiteli (kerran, ei jatkuvasti!) ihan samasta asiasta kun minä Rakkaani kanssa. Hemppa jumittuu tietokoneen/telkkarin ääreen tuntikausiksi, Jomppa haluaisi jo mennä nukkumaan muttei saa unta ennekuin Hemppa on tullut viereen. Miten se onkin niin että niin harva pariskunta elää edes suunnilleen samaan tahtiin ja omaa suunnilleen samanlaiset läheisyyden tarpeet? (Tää" miten se onkin niin" alkaa näköjään olla mulla fraasi tyyliin" kyllä mää niin mieleni pahoitin"...) Menis ne yksinäisyydestä nauttivat yökyöpelit yhteen niin saisivat kukkua rauhassa netissä toisiaan häiritsemättä. Aamuvirkut sylissäkiehnääjät sais sitten  nukkua ja kiehnätä yhdessä kyllikseen. Kai se on niin että liian samanlaiset ihmiset ei kiinnosta toisiaan tarpeeksi.

Mutta Typykkä sai kimppakämpän johon on tyytyväinen! Huoh. Nyt enää pitää hoitaa tavaroiden läpikäyminen ja löytää varasto mun tavaroille ja muutto.
Onhan tuota siinäkin.

Rakas tuli käymään puolentoista kuukauden jälkeen. Riitelyksihän se meni. Olemme molemmat niin pohjattoman surullisia.
Kyllä se rakastaa mua mutta on sairautensa vanki.
Minä en enää tunne oikein mitään, niinkuin en koko kesänä ole tuntenut. En ole iloinen enkä surullinen, en rakasta enkä vihaa. En ole  uskaltanut antaa itseni edes ikävöidä. Olen tukossa.

Minä olisin hänen kanssaan jos hänen kanssaan voisi olla. Tänä kesänä ei ole voinut.
Minä olen tehnyt kaikkeni jotta yhdessäolomme olisi mahdollista - enää minulla ei ole jäljellä mitään mikä auttaisi.
On vain luovutettava ja annettava olla.

Puhuimme kuitenkin illalla ja nukahdimme yhdessä. En tiedä mitä tästä päivästä tulee. Lähden pulsaattoripesukoneen seuraan vanhaan karjakeittiöön.